Uutinen: Asiantuntijamme luennoi tuulivoima-alan koulutuksessa tammikuussa 2025
Tiivisteveden laadulla ja tiivistevesijärjestelmien puhtaudella on suuri merkitys metsäteollisuudelle. Olemme kehittäneet tiivistevesilinjojen puhdistusmenetelmiä ja toteuttaneet pesuja jo 1990-luvun alusta lähtien. Toimenpiteet minimoivat veden aiheuttamia tiivistevaurioita ja vedenkulutusta tuoden merkittäviä säästöjä metsäteollisuudelle.
Sellu- ja paperiteollisuudessa tiivistevettä käytetään pumppujen sekä muiden pyörivien akselien tiivisteiden voiteluun ja jäähdytykseen. Tiivistevetenä käytetään usein järvien tai jokien pintavettä. Veden sisältämät epäpuhtaudet ja humus kertyvät ajan mittaan putkien sisäpinnoille. Irrotessaan kerrostumat tukkivat säätöventtiilejä ja likaavat tiivisteiden liukupintoja. Tiivisteet kuluvat ennenaikaisesti, lakkaavat toimimasta ja saattavat tukkeutua. Rotametrien jatkuva tukkeutuminen aiheuttaa tuotantokatkoksia ja ylimääräisiä kustannuksia.
Puhdistamme tiivistevesilinjat käyttötarkoitukseen kehitetyillä kemikaaleilla ja sopivalla kalustolla. Tehokas puhdistus palauttaa säätölaitteiden toimintakyvyn ja optimoi vedenkulutuksen.
Tiivistevesijärjestelmien puhdistus vähentää vedenkulutusta, tiivisteiden vaihtotarvetta ja aiheettomia tuotantoseisokkeja.
Tutustu aiheeseen lukemalla artikkeli: Tiivistevesijärjestelmien puhdistuksella kustannussäästöjä ›