Uutinen: Asiantuntijamme luennoi tuulivoima-alan koulutuksessa tammikuussa 2025
28.11.2023
KL-Lämpö tekee jouluna 2023 lahjoituksen kahteen henkilökunnan valitsemaan kohteeseen. Tuemme MIELI Suomen Mielenterveys ry:n työtä nuorten mielenterveyden hyväksi sekä John Nurmisen Säätiön toimintaa Itämeren ja sen perinnön pelastamiseksi.
Lahjoituskohteet valittiin henkilökunnan kesken järjestetyssä äänestyksessä. Valinnat heijastavat paitsi työntekijöidemme myös yrityksemme arvoja, eli sosiaalisen, yhteiskunnallisen ja ympäristövastuun kantamista.
Henkilökunta perusteli valintojaan näin:
”KL-Lämmössä työskentelee paljon nuoria aikuisia. (Nuorten) mielenterveystyö on ollut esillä viime aikoina paljon julkisuudessa, koska sen resurssit ovat heikentyneet viime vuosikymmeninä hyvin paljon mm. rahoituksen puutteen ja osaavan hoitohenkilöstön huutavan pulan vuoksi. Mielestäni MIELI Suomen mielenterveys ry olisi oivallinen valinta KL-Lämmön joululahjoituskohteeksi vuonna 2023.”
”Suomenlahti ja Itämeri on erittäin tärkeä kaikille meille suomalaisille.”
KL-Lämpö kiitää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa lämpöistä joulunaikaa sekä energiatehokasta uutta vuotta!
23.10.2023
Olemme julkaisseet Viafin Service Oyj:n asiakastarinan sivustollamme.
KL-Lämpö on tehnyt yhteistyötä Viafin Servicen kaasuliiketoiminnasta vastaavan Viafin GAS Oy:n kanssa vuodesta 2019. Tarkasti räätälöity palvelukokonaisuus liittyy kaasuasemien lämmityspiirien ennakoivaan kunnossapitoon. Viafin GAS Oy:n tekninen asiantuntija Timo Nurhonen kiittelee KL-Lämmön aktiivista palveluasennetta ja saumatonta yhteistyötä huoltovarmuuden nakökulmasta kriittisten kohteiden huollossa.
Ota yhteyttä ja kysy lisää palveluistamme!
30.8.2023
Alihankinta-messut kokoaa jälleen syyskuussa alihankintateollisuuden ykkösasiantuntijat Tampereelle.
Myös 30 vuottaan juhliva KL-Lämpö osallistuu Alihankinta-messuille Pirkkalan kunnan yhteisosastolla A 738.
Tervetuloa osastolle keskustelemaan energiatehokkuutta parantavista vedenkäsittelyn ja lämmönsiirrinhuollon palveluistamme.
21.6.2023
KL-Lämpö Oy:n ISO 9001 -laadunhallintajärjestelmän uudelleenarviointi järjestettiin maaliskuussa 2023 kaksipäiväisenä.
Ulkoisen auditoinnin päätavoitteena oli arvioida, onko KL-Lämpö Oy:n laadunhallintajärjestelmä säilynyt ISO 9001 -standardin mukaisena. Lisäksi arvioitiin, että kuinka tehokkaasti laadunhallintajärjestelmä auttaa KL-Lämpöä saavuttamaan määritetyt tavoitteet ja täyttämään soveltuvien lakien, asetuksien ja sopimuksien asettamat vaatimukset.
Ensimmäisenä päivänä käsiteltiin johtamista, henkilöstöhallintoa sekä tuotantoon, varastoon ja laboratorioon liittyviä toimintoja. Toisena päivänä käsiteltiin laadunhallintajärjestelmän ja liiketoimintaprosessien integroimista, myyntiä, markkinointia ja hankintaa.
Arviointipäivien aikana saimme monia ideoita toimintamme kehittämiseen, ja kehityskohteita on lähdetty edistämään aktiivisesti osastojen kanssa.
Uusi sertifikaatti myönnettiin 9.5.2023 DNV - Business Assurance:n toimesta.
KL-Lämpö Oy:llä on ollut ISO 9001 -sertifikaatti jo vuodesta 2014 alkaen.