Uutinen: Asiantuntijamme luennoi tuulivoima-alan koulutuksessa tammikuussa 2025
24.09.2018
Sari Kurvinen, Laboratoriopäällikkö / kemisti (FM), KL-Lämpö Oy
Oma vesi- ja tutkimuslaboratorio on ollut KL-Lämpö Oy:n ydinliiketoimintaa yrityksen perustamisesta eli vuodesta 1993 asti. On ollut hienoa olla aitiopaikalla seuraamassa vuodesta 1997 niin koko yrityksen kuin laboratoriotoimintojen kasvua ja kehitystä.
Kahdessa vuosikymmenessä on tapahtunut paljon: useita muuttoja on tehty, kun seinät ovat tulleet vastaan liiketoiminnan laajentuessa ja henkilöstön määrän kasvaessa. Myös omistajanvaihdos sekä siirtyminen pelkästä tuotemyynnistä asiantuntijayritykseksi ja vedenkäsittelyalan palvelutaloksi ovat olleet merkittäviä muutoksia. Meitä kl-lämpöläisiä on nyt lähes viisikymmentä, laboratorion pinta-ala on kuusinkertainen ja laboratoriotyöntekijöiden määrä nelinkertainen alkuvuosiin verrattuna.
Tämä kaikki kertoo siitä tärkeimmästä: olemme onnistuneet palvelemaan asiakkaitamme hyvin. Asiakaskuntamme laajentuessa myös laboratorioomme tulviva näytevirta jatkaa vain kasvamistaan. Tänä vuonna tulemme taas analysoimaan enemmän näytteitä kuin koskaan aikaisemmin. Kasvavien näytemäärien analysoinnin hoitaa ammattitaidolla osaava ja kokenut henkilökunta, ja näytetietojen hallinnoimisen mahdollistaa muutama vuosi sitten laboratorioon hankittu tiedonhallintajärjestelmä (Innolims), joka on rajapinnassa koko yrityksessä käytössä olevan toiminnanohjausjärjestelmän kanssa.
Laboratoriomme analysoimien näytteiden määrä on moninkertaistunut parinkymmenen vuoden aikana
Asiakasnäytteiden analysoinnin lisäksi laboratoriolla on merkittävä ja tärkeä tehtävä valmistamiemme tuotteiden laadunvarmistuksessa yhdessä tuotantomme kanssa. Tämänkin asian olemme pystyneet hoitamaan erinomaisesti, ja siitä kertoo noudattamamme ISO 9001 -laatujärjestelmän laadunmittarit. Vuonna 2017 tuotepoikkeamia oli koko tuotantovolyymistä alle 0,5 %. Asiakastyytyväisyyttä mittaamme myös säännöllisesti, ja kehitämme saadun palautteen kautta prosessejamme tavoitteenamme vastata asiakkaan tarpeeseen parhaalla mahdollisella tavalla. Tyytyväiset asiakkaat ovat toimintamme kivijalka.
Asiakaskuntamme (mm. teollisuuden, voimalaitosten, kiinteistötekniikan ja viennin) yhteyshenkilöinä ovat alueelliset edustajamme. He ovat vedenkäsittelyalan ammattilaisia, jotka hoitavat tarvittaessa kaiken asiakkaan puolesta: näytteen oton näyteastioineen, toimituksen analysoitavaksi laboratorioomme sekä suositukset toimenpiteistä yhdessä teknisten asiantuntijoiden ja laboratorion kanssa. Lisäksi meiltä löytyy ammattitaitoinen, loistava huoltotiimi, joka hoitaa järjestelmät kuntoon sovituissa aikatauluissa yhdessä työnjohdon kanssa.
Sanonta ”vierivä kivi ei sammaloidu” kertoo hyvin siitä, että tänä päivänä yrityksen pitää olla ketterä, joustava, nopea ja ajan hermolla: meidän pitää pystyä reagoimaan asiantuntevasti ja ammattitaidolla asiakaskunnastamme nouseviin tarpeisiin ja pyyntöihin. Innovatiivisuus ja uusien ratkaisujen tarjoaminen joskus hyvinkin vanhoihin ongelmiin on yrityksemme valttikortti. Laboratorion analyysipalvelut ja tekninen tuotetuki auttavat ratkaisujen löytämisessä.
Optimoitu vedenkäsittely (optimized water treatment) on yrityksemme kärkitavoite, ja kun siinä onnistumme, niin asiakaskin voi nukkua yönsä paremmin.
Vaikka vesi on vanhin voitehista ja yhdisteenä yksinkertainen, niin haasteita riittää tällä valtavan mielenkiintoisella vedenkäsittelyalalla, niin meillä kuin asiakkailla. Tästä syystä KL-Lämpö aikoinaan perustettiin, ja nyt yritys mennä porskuttaa aina vain suuremmissa vesissä eteenpäin.
Lue lisää laboratoriopalveluistamme tai ota yhteyttä:
Sari Kurvinen
Laboratoriopäällikkö / kemisti, FM
sari.kurvinen@kl-lampo.com