Uutinen: Asiantuntijamme luennoi tuulivoima-alan koulutuksessa tammikuussa 2025
16.08.2019
Markkinointikoordinaattori. Teen kaikenlaista, mikä liittyy markkinointiin ja viestintään: esim. sisältöjä nettisivuille ja esitteisiin, messujärjestelyjä ja sisäistä tiedottamista. Lisäksi tuurailen välillä myyntikoordinaattoriamme asiakaspalvelussa.
Aloitin KL-Lämmössä marraskuussa 2017. Aiemmin olen ollut töissä markkinoinnin ja hallinnon tehtävissä sekä kääntäjänä käännöstoimistossa. Tällaisella taustalla oli luontevaa siirtyä nykyiseen tehtävään. Olen valmistunut monikielisen viestinnän ja käännöstieteen tutkinto-ohjelmasta, joten mahdollisuus työskennellä kansainvälistyvässä yrityksessä markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä houkutteli.
Viestinnän osaaminen, kielitaito sekä jatkuva halu kehittää ja kehittyä. Osaan pitää monta lankaa käsissäni samanaikaisesti ja olen tarkka ja järjestelmällinen.
Hyvä työporukka ja yhteishenki, ehdottomasti! Täällä saa myös sopivassa suhteessa vastuuta ja vapautta, ja henkilökunnan osaamiseen luotetaan. Vedenkäsittelyn toimiala on kiinnostava, ja työnantajan sitoutuminen vastuullisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen puhuttelee omaa arvomaailmaani.
Kun aloitin töissä, sain heti alkutöikseni tehtäväksi koostaa firman 25-vuotisjuhlien historiikkia ja esityksiä. Tämän parempaa perehdytystä KL-Lämpöön en varmaan olisi voinut saada: pääsin heti syväluotaamaan yrityksen historiaa ja toimintaa. 25-vuotisjuhlat Tahkovuorella olivat todella hauskat ja onnistuneet, ja tunsin heti kuuluvani porukkaan!
Käyn kuntosalilla, joogassa ja Elmo-koirani kanssa metsälenkeillä. Musiikki on lähellä sydäntäni, ja olen mukana kuorossa, jossa lauletaan popia, rockia ja jazzia.
Vieraat kulttuurit ja kielet ovat aina kiehtoneet, joten tykkään myös matkustella. Aina pitää olla seuraava matka tiedossa! Matkoilla oppii usein omasta itsestään vähintään yhtä paljon kuin kohdemaasta ja -kulttuurista.